Rikotaan hiljaisuus / Breaking the silence

Vaikka kuulumispostauksia ei ole tipahdellut pitkiin aikoihin, on elämä liitolassa jatkunut normaaliin tapaan. Loppuaan lähenevä vuosi 2023 on ollut meille talouden kaksijalkaisille raskas, jonka takia myös liitolan kuulumisten päivittely on jäänyt vähemmälle (jopa Instagramissa on ollut hiljaista). En ole jaksanut edes uusia vanhentuneita myynti-ilmoituksia nettiin, vaikka kotisivuilla olen pyrkinyt pitämään ajantasaiset tiedot myös kotia etsivistä karvakavereista. Koitan taas ryhdistäytyä ja olla aktiivisempi somessa! 

Muutoksia muonavahvuudessa on tapahtunut suuntaan ja toiseen. Biancan sijoituskotiin Turkuun lähti kesällä siskokset Esmeralda ja Evangeline, ja vaikka tarkoitus oli tunnustella koeajalla että kumpi olisi heille mieluisampi asukas, kumpikin tytöistä turkulaistui pysyvästi ja Evangeline jäi sijoitukseen.  Biancan osalta poikuesuunnitelmat laitettiin jäihin jo aikaa sitten (palaan aiheeseen seuraavassa postauksessa), kun oli selvää ettei uusia poikueita ole järkevä teettää ennen kuin nykyisille kotia etsiville on löytynyt omat kodit.

...Sokerioravia itseäänhän nämä meikäläisen päätökset poikueiden teettämisestä - tai siis teettämättä jättämisestä - ei pahemmin kiinnostele. Vaikka vastahakoisesti päädyin erottamaan Bellan ja Gilbertin jo alkuvuodesta pariskunnan poikasten ollessa vajaa 2kk ikäisiä, pyöräytti Bella vielä elokuussa uuden poikueen. Uskomatonta eikö! Sokerioravilla on kyky "säilöä" hedelmöittyneitä alkioita: viivästynyt sikiönkehitys voi saada aikaan vaikutelman siitä että naaras on tiinehtynyt ilman uroksen läsnäoloa. Näillä näkymin ainakin toinen lapsukaisista etsii uutta kotia, jolloin kotia etsiviä on jäljellä kaksi vuoden ikäistä urosta Herbert ja Icarus, vuoden ikäinen naaras Hedwige ja 3kk ikäinen naaras Kimberly. Lisätiedot mussukoista löytyy Myynnissä-sivulta.

Ginin ja Kipperin ensitapaaminen.

Uusien laumautusten myötä meillä on nyt naaraita kahdessa häkissä ja uroksia kolmessa. Harkitsen, josko yhdistäisin vielä naaraat yhdeksi laumaksi, vaikka nytkin viiden naaraan laumassa on jo kaksi äiti-tytär-paria, jotka ovat samaa värimuunnosta ja muiltakin ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. Vaikka tunnistan jopa lähisukulaiset toisistaan sillon kun seurailen tyyppien touhuilua ajan kanssa, en liiemmin nauti siitä että esim. kuvista joutuu arpomaan kuka on kukin, ellei heti kuvien oton aikana ole tajunnut kirjata ylös, kuka on missäkin kuvassa ja kenen kanssa.

Sokerioravien, samaa värimuunnosta olevienkin, kuvioissa on yllättävän paljon eroja kun niitä hetken tarkkailee, mutta eroihin ei voi aina sokeasti luottaa. Karvanvaihdot, likaisuus tai kosketuksesta muuttunut karvojen suunta vaikuttaa paljon siihen, miltä esim. kasvojen raidoitukset näyttävät. Kuvissa puolestaan pienikin kuvakulman muutos voi saada kuviot näyttämään täysin erilaisilta, kun taas valotukset vaikuttavat värisävyyn ja kontrastiin. 

4 kiinnitetty, 10 jäljellä!

Nyt olen kuvannut varta vasten jokaisen eläimen ominaispiirteet ja tulostanut kaikille kuvalliset nimilaput. Uusia infolappuja tapahtumia varten tulostellessani tulin miettineeksi, mikä helpottaisi yksilöiden tunnistamista, ja keksin tehdä häkkeihin pienet nimilaput. Lappujen olemassaolo lievittää hiukan kauhuskenarioitakin: Jos minulle sattuukin jotain, miten kukaan - edes oma puolisoni - tunnistaa liitolan asukkaat? Eihän se auta, että kaikista on tietokoneella infot tallella ja kuvia on sadoittain, pitäisi osata liittää oikea yksilö oikeisiin tietoihin. Perushoidon kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä, kuka on kukin - kunhan myös hätätilanteen sattuessa jokainen eläimistä saa vettä ja ruokaa ja hoitaja tietää kuinka monta asukasta missäkin häkissä pitäisi olla. Mutta pidemmän päälle on erittäin tärkeää, että 15 vuotta elävät eläimet voidaan yksilöidä ja että mm. niiden syntymäaika on tiedossa.

Lappujen askartelu oli varsin mukavaa ja uudet nimilaput näyttää sata kertaa kivemmalta kun kellastuneet maalarinteipinpalat nimistä ja asukasluvuista, eikä voi kun miettiä miten en keksinyt tehdä kuvallisia nimilappuja jo aiemmin. Parempi myöhään kun ei milloinkaan? Laput on siitäkin kivat, ettei tälläisen lahopään tarvitse saada sydänkohtausta joka ilta ensimmäisen viikon ajan, kun joku otuksista on vaihtanut asumusta ja se ei löydykään sieltä missä se ennen asui. En todellakaan liiottele, että näin tapahtuu joka kerta! Sama pää kesät, talvet. Eikä ADHD auta asiaa. 

Kuvallisten nimilappujen kiva lisäbonus on se, että vieraat näkee heti ensisilmäyksellä montako asukasta missäkin häkissä on ja minkä näköisiä tyyppejä sieltä löytyy. Vieraat kun tuppaa käymään päiväsaikaan, jolloin liitolan väki on harvemmin hereillä - varsinkaan useampia tyyppejä samaan aikaan. 

Lisää kuvia ja kuulumisia seuraavassa postauksessa!