Lemmikkinä sokeriorava / Sugar glider as a pet

 Lemmikkinä sokeriorava eli mahlapussikiitäjä (Petaurus breviceps)

Olen aiemmin kirjoittanut lajiesittelyn sokerioravista, mutta jo pitkään olen halunnut kirjoittaa sokerioravista hieman käytännönläheisemmästä näkökulmasta. Kasvattajana saan paljon kysymyksiä, joihin hoito-oppaat tai lajiesittelyni eivät antaneet vastauksia.

Harva osaa kuvitellakaan, millaista elämä on erittäin eksoottisten piennisäkkäiden kanssa. Eikä ihme, sillä ovathan sokerioravat täällä harvinaisia ja tietoa löytyy suomenkielellä vähän - ja sekin on pitkälti hyvin vanhentunutta. 
Sokerioravien vaativuus lemmikkinä on omaa luokkaansa, eivätkä ne sovi kelle tahansa. Mahdottomuuksia ne ei kuitenkaan vaadi ja omistautunut harrastaja saakin niistä kiehtovan lemmikin, jonka ainutlaatuiset piirteet herättävät ihmetystä ja ihastelua vuosi toisensa jälkeen. Tämä postaus vastaa usein kysyttyihin kysymyksiin sokerioravista ja niiden pidosta. Jos laji ei ole ennestään tuttu, kannattaa lukea myös lajiesittely.

Alkuun vielä pieni tiivistelmä sokerioravista.

- ei ole nimestään huolimatta orava, vaan pussieläin

- elinikä vankeudessa n. 15 vuotta

- laumaeläin, 3-5 yksilöä on hyvä laumakoko

- häkissä oltava vähintään neliön pohjapinta-ala (esim. 100x100cm tai 150x70cm) ja 200cm korkeutta

- sokeriorava on lähempänä villieläintä kuin domestikoitunutta lemmikkiä

- äänekäs yöeläin

- ruokavalio on haastava; ruokia ei voi ostaa valmiina vaan ne on tehtävä itse

- lajintuntemus Suomessa on heikko; osaavaa eläinlääkäriä voi olla vaikea löytää lähialueelta

- voimakas ominaistuoksu

- ei sovi lapsen lemmikiksi eikä välttämättä kotiin jossa on pieniä lapsia

Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastaukseni niihin.

"JOS VIETÄN PALJON AIKAA SOKERIORAVAN KANSSA, VOINKO OTTAA VAIN YHDEN?"

Sokeriorava vaatii aina ehdottomasti lajiseuraa. Ihminen ei koskaan kykene korvaamaan eläimen lajitoveria, vaikka viettäisi tämän kanssa miten paljon aikaa tahansa. Lajiseura on sokerioraville erityisen tärkeää, sillä sosiaaliset suhteet ovat niiden elämän tärkeimpiä hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Lajikumppanit tuovat turvaa, virikettä ja ne auttavat mm. ruuanhankinnassa ja puhdistautumisessa. Sokerioravien sosiaaliset suhteet ovat monimutkaisia ja niiden yhteiselon seuraaminen onkin yksi lajin kiehtovimmista puolista.

Sokeriorava stressaantuu yleensä voimakkaasti yksin jäätyään ja saattaa sen myötä sairastua vakavasti. Yksinäinen sokeriorava on säikky, saattaa menettää ruokahalunsa ja muuttua kaikin puolin apaattiseksi. Vaikka stressi ei näkyisikään päälle päin, yksin jäänyttä sokerioravaa ei saa jättää ilman lajiseuraa.
Sokerioravien pitäminen yksin on myös Suomen eläinsuojelulain vastaista, sillä laumaeläimille on aina tarjottava lajiseuraa. Suosittelemani laumakoko sokerioraville on 3-5 yksilöä. Isommatkin laumat voi toimia, mutta riskit epäsopuun kasvaa eläinten lukumäärän noustessa. Perhesuhteet ovat lajille tärkeät, joten toimivimman lauman saa yleensä lähisukulaisista. 

"MINKÄ KOKOISEN HÄKIN SOKERIORAVAT TARVITSEVAT? RIITTÄÄKÖ PIENEMPI, JOS SOKERIORAVAT SAAVAT OLLA VAPAANA ASUNNOSSA?"

200x100x230cm kokoinen mittatilaushäkki

Häkissä tulee olla vähintään neliön pohjapinta-ala (esim. 100x100cm tai 150x70cm) ja 200cm korkeutta. Tämä on minimisuositus, johon voi asuttaa 2-3 sokerioravaa. Harvalla sokerioravan omistajalla on aikaa valvoa sokerioravien touhuja asuinhuoneistossa läpi yön, joka yö, joten liitäjien kotihäkin on tarjottava mahdollisuudet liikkua lajityypillisesti hyppimällä ja kiipeämällä. Liitämistä minimi ei mahdollista, siihen tarvitaan useampi metri liikkumatilaa.

Eläimen virikkeellistämistä ja liikunnantarpeen täyttämistä ei voida laskea häkin ulkopuolella tapahtuvan liikkumisen ja touhuamisen varaan. Tilan, jossa eläin viettää suurimman osan ajastaan on aina tarjottava mahdollisuudet lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Häkkiä parempi vaihtoehto on täysin sokerioravaturvallinen huone, jossa ne saavat olla vapaana 24/7. Tähän kuitenkin harvalla on mahdollisuus, jolloin tilava kotihäkki ja valvottuna tapahtuva "jalottelu" häkin ulkopuolella on paras ratkaisu.

"VOINKO OTTAA UROKSEN JA NAARAAN SAMAAN HÄKKIIN?"

Sokerioravia pidetään saman sukupuolen laumoina tai kastroituja uroksia naaraiden kaverina. Kastroimattomat urokset eivät välttämättä tule toimeen keskenään jos samassa taloudessa on myös naaraita. Lisääntymiskykyisiä uroksia ei tule pitää naaraiden kanssa muutoin kun kasvatusaikeissa. Lajin kasvattaminen vaatii muutakin kuin uroksen ja naaraan, kokemusta ja tietotaitoa täytyy olla riittävästi eikä poikasia tule teettää millä tahansa yksilöillä. Jos kasvatus kiinnostaa, sijoituskotina toimiminen voi olla hyvä tapa tutustua kasvatustoimintaan. 

"VOINKO LAITTAA SOKERIORAVIEN HÄKIN MAKUUHUONEESEEN? VOIKO NE PÄÄSTÄÄ VAPAAKSI ASUNTOON?"

Pienestä koostaan huolimatta sokerioravat vaativat paljon tilaa, mielellään oman huoneen. Oma, pelkästään sokerioraville pyhitetty huone on kaksijalkaistenkin kannalta hyvä ratkaisu. Sotkut, hajut ja meteli pysyy paremmin suljetun oven takana, jolloin on helpompi sekä turvata omat yöunet että välttyä televisioruutuun roiskituilta torakan sisälmyksiltä, kattolamppuun pissatuilta design-raidoilta tai liesituulettimen hormista kivan uuden piilopaikan löytäneen liitäjän pelastusoperaatiolta. Siivoaminen on siis huomattavasti helpompaa kun on vain yksi huone joka täytyy aika-ajoin kuurata lattiasta kattoon. Yksittäinen huone on myös helpompi sisustaa sokerioraville turvalliseksi. 

"VOIKO SOKERIORAVAA PITÄÄ SYLISSÄ? PUREEKO SE?"

Sokeriorava on lähempänä villieläintä kuin sylilemmikkiä, eikä se ole söpöstä ulkomuodostaan huolimatta säyseä pehmolelu.  Vaikka sokeriorava on helposti ihmisiin tottuva ja sosiaalinen laji, läheskään kaikki yksilöt eivät pidä silittämisestä, saati sylissä pitämisestä. Stressaantunut tai ahdistunut sokeriorava pakenee vilkkaasti (ja useimmiten niin korkealle kuin mahdollista, josta sen pyydystäminen voi olla todella työlästä), tai jos se ei ole mahdollista, se ei epäröi käyttää teräviä hampaitaan puolustautuakseen. Yleensä pelkkä kovaääninen säksätys riittää varoitukseksi, mutta puremilta ei vältytä jos ahdistunutta eläintä täytyy käsitellä. Paksut nahkahanskat onkin tarpeellinen hankinta sokerioravatalouteen. Vaikka omat yksilöt olisivatkin normaalisti helppoja käsiteltäviä, suojavälineet voi tulla tarpeeseen sillon kun eläin on kipeä ja kokee tarvetta puolustautua.

"VOIKO SOKERIORAVIA ULKOILUTTAA?"

Ulos vieminen edes lämpiminä kesäöinä on tarpeeton stressitekijä ja riski sokerioravien terveydelle. Päivällä sokerioravia ei pidä häiritä muutenkaan. Sokerioraville ei voi laittaa valjaita eikä niitä tule koskaan viedä sylissä parvekkeelle tai pihalle. Ihmiseensä tottunutkin eläin saattaa säikähtää ja käyttäytyä arvaamattomasti. Pieni ja ketterästi lähes kaikilla pinnoilla liikkuva eläin katoaa jäljettömiin silmänräpäyksessä jos se pääsee karkuun. 

Sokerioravien kuljettamiseen tulee aina käyttää pakovarmaa kuljetuslaatikkoa, jossa on niille riittävästi suojaa lämpötilaeroja ja hälyä vastaan. Jos kuljetusmatka on pitkä, kuljetuslaatikkoon varataan myös nestepitoista matkaevästä.

"ASUN KERROSTALOSSA. VOINKO OTTAA SOKERIORAVIA?"

Asumismuoto on tärkeä asia huomioida ennen sokerioravien hankintaa, sillä ne voivat metelillään häiritä seinänaapureita. Niiden öinen haukunta kuuluu helposti ohuiden seinien läpi tai kantautuu parhaillaan useankin asunnon päähän ilmanvaihtokanavia pitkin. Jos naapureiden äänet kantautuvat helposti omaan asuntoon, voi päätellä että sillon myös sokerioravien elämöinti kuuluu naapuriin.
Toisaalta myöskään kylmä ja vetoisa omakotitalo ei ole paras vaihtoehto, sillä sokerioravien huoneen tulisi olla vedoton ja verrattain lämmin, jotta ne eivät sairastu tai vaivu horrokseen. Sokerioravien asumuksen sijainti on siis valittava huolella, jotta niille saa tarjottua vedottomat ja riittävän lämpimät olosuhteet. Mikäli sokerioravat sijoitetaan tilaan joka on normaalisti viileä, se täytyy lämmittää eläimiä varten n. 22-25 °C asteeseen. 

"MISTÄ VOIN OSTAA RUOKAA SOKERIORAVILLE?"

Sokerioravien valmisruokia ei myydä Suomessa. Euroopassa on muutamia jälleenmyyjiä, mutta näiden ruokien tilaaminen on todella kallista ruuan laatuun nähden. Valtaosa sokerioravien valmisruuista (etenkin pellettimuodossa olevista) pohjautuu soijajauhoon ja ne sisältävät valtavat määrät viljatuotteita jotka eivät sovi sokerioravien ruokavalioon. Kuivaruuat on kova rasite pienen, nestepitoiseen ravintoon erikoistuneen eläimen elimistölle ja pellettejä syövillä sokerioravilla onkin paljon terveysongelmia.
Suomessa sokerioravien ruuat tehdään siis itse. Tässä etuna on se, että kullekin laumalle ruokavalio on helppo muokata tarpeiden mukaisiksi. Villien sokerioravien ruokavalio koostuu pitkälti kumipuiden maitiaisnesteistä, siitepölystä, kukista sekä hyönteisistä. Sitä pyritään jäljittelemään mahdollisimman hyvin myös vankeudessa. Pohjana lemmikkinä pidettävien sokerioravien ruokavaliolle on erilaiset soseet, jotka sisältävät hedelmiä ja kasviksia. Loput 30-50% ruokavaliosta koostuu hyönteisistä.
Ihan helppoa ruokavalion laatiminen ei ole, sillä yleisiä suosituksia ravintoaineiden saanneista sokerioraville ei ole tehty. Itse olen tutkinut asiaa jo useita vuosia, ja alan vasta hiljalleen ymmärtää miten monimutkainen prosessi oikeasti laadukkaan ruokavalion laatiminen tälle lajille on. Vuosien saatossa olen tehnyt muutoksia omien liitäjieni ruokavaliossa aina kun olen oppinut lisää. Sokerioravat pysyvät kyllä hengissä jos jonkinlaisella ravitsemuksella, mutta terveen, mahdollisimman pitkän elämän takeiksi tarvitaan muutakin.

"INHOAN ÖTÖKÖITÄ. ONKO SOKERIORAVILLE PAKKO SYÖTTÄÄ HYÖNTEISIÄ?"

Hyönteiset ovat tärkeä osa sokerioravien ruokavaliota, joten niitä ei voi jättää pois tai korvata muilla tuotteilla. Perustana hyönteismenulle kannattaa käyttää torakoita tai sirkkoja, joita on useita eri vaihtoehtoja. Suosituimmat näistä ovat melko helppohoitoisia eivätkä ne karatessaan aiheuta ongelmia. Sokerioravista haaveilevan on hyvä hankkia pieni määrä hyönteisiä kotiin ja harkita, pystyykö niiden kanssa elämään saman katon alla seuraavat 15 vuotta. Ötökkäkammoinenkin voi siedättyä hyönteisille, ja kenties jopa ruveta näkemään ne kauniina ja mielenkiintoisina eläiminä.

"TULEEKO SOKERIORAVAT TOIMEEN KISSAN/KOIRAN KANSSA?"

Sokerioravat ovat saaliseläimiä, joten petoeläimiä ei saa päästää niiden läheisyyteen. Yöeläimenä sokeriorava nukkuu päivät, joten sille on taattava unirauha. Lisäksi petoeläinten läsnäolo altistaa sokerioravat stressille ja tartuntataudeille. Jos sokerioravilla on oma ovella suljettava huone, niitä voi hyvin pitää samassa taloudessa muiden lemmikkieläinten kanssa. Sokerioravia ei koskaan saa päästää vapaaksi samaan tilaan jossa on muita lemmikkejä, ja karkumahdollisuudet on estettävä huolellisesti.

"PALJONKO SOKERIORAVIEN HANKINTA MAKSAA?"

Kuten useimpien lemmikkien kohdalla, myös sokerioravien kustannukset ovat suurimmat harrastuksen alussa. Niiden tarvitsemat puitteet vaativat melkoisen investoinnin, mutta ylläpitokustannukset pienellä laumalla on kuitenkin varsin kohtuulliset. Itse eläimet maksavat n. 300-700 euroa. Hinta riippuu väristä, sukupuolesta ja siitä myydäänkö eläin lemmikkinä vai jalostusoikeudella.

Jotta saadaan käytännönläheinen katsaus hankintakustannuksista, otetaan esimerkkitilanteeksi keksitty talous, johon hankitaan aivan ensimmäiset sokerioravat. Alempaa löytyy listaus kustannuksista eriteltynä.

Eläimet ostetaan kotimaiselta kasvattajalta n. 250km päästä ja niitä päätetään hankkia kolme, jotta niillä on heti valmis lauma. (Kuvitellaan että on käynyt tuuri, ja kasvattajalla on vapaana kolme samaa sukupuolta olevaa poikasta.)
Liitäjille on tarjolla oma huone, johon hankitaan minimisuositukset täyttävä, 100x100x200cm kokoinen kotihäkki. Häkki tehdään lemmikkilintujen aviaarioelementeistä ja se rakennetaan seinää vasten: näin säästetään häkin hinnassa, mutta häkin sisälle jäävä seinä- ja lattiapinta-ala on suojattava paksulla muovilla. Huoneessa ei ole kodinkoneita tai muita vaaranpaikkoja, joten sokerioravaturvallistamiseen tarvitaan vain listanpätkä kaappisokkelin tilkitsemiseen ja pala verkkoa ilmanvaihtokanavan tukkimiseen. Taloudessa ei ole muita lemmikkejä, joten sen osalta turvatoimia ei tarvitse tehdä.
Häkin ja huoneen sisustus koostuu pitkälti omasta puutarhasta katkotuista omenapuun oksista, lisäksi hankitaan pari pesäpönttöä ja paksua sisalköyttä kiipeilyyn. Ruokintaa varten ostetaan kaksi juomapulloa, kolme ruokakuppia pidikkeineen, iso muovinen virikelaatikko ja muutama hedelmäpidiketikku. Hyönteisiä hankitaan reilun kokoinen aloitusryhmä argentiinantorakoita ja pieni lisääntyvä ryhmä kenttäsirkkoja. Hyönteisille tarvitsee hankkia myös asialliset asumukset, mutta pohjamateriaali ja ruuat löytyvät omasta takaa. Hyönteisfarmit sijoitetaan lämpimään paikkaan joten erillistä lämmitintä ei tarvitse hankkia.
Kuivattuja ruokatuotteita ostetaan kaappiin valmiiksi. Arabikumia, siitepölyä, kuivattuja hedelmiä ja yrttejä, sekä herkuksi ja vaihtelua tuomaan pieni määrä kuivattuja hyönteisiä. Koivunmahlaa saadaan kerättyä omista puista keväällä ja sitä voidaan pakastaa loppuvuoden tarpeiksi. Lisäravinteiksi ostetaan nestemäistä D-vitamiinia ja kalkkijauhetta.
Lisäksi sokerioraville hankitaan tilava kuljetusboxi, pari fleece-pussukkaa matkustamista varten, kuiviketta häkin perustamiseen ja pariin seuraavaan siivouskertaan, pieni pussillinen heinää pesätarpeiksi ja kynsisakset. Edellä luetellut hankinnat täyttävät sokerioravien perustarpeet hyvin, mutta ei sen enempää. Kaikki listan tuotteet on sellaisia joita myös itse voisin hankkia tai suositella (turvallisia, hinta-laatusuhteeltaan hyviä ja helposti saatavilla).

Listataanpa alle arviot kuluista:

• 3 kpl normaaliväristä poikasta 350e/kpl = 1050e
• polttoainekustannukset hakumatkalle = n. 50e
• kotihäkki 100x100x200cm + rahti = n. 500e
• seinän ja lattian suojaus = n. 30e
• sisalköysi 10m = n. 20e
• pesäpönttö 2kpl = n. 25e
• juomapullot, ruokakupit, hedelmäpidiketikut = n. 30e
• virikeboxi 50l = n. 15e
• ruokahyönteiset = n. 50e
• ruokahyönteisten asumukset = n. 20e
• kuivaruuat muutaman kuukauden tarpeisiin n. = 40e
• lisäravinteet + kynsisakset = n. 10e
• kuljetusboxi = n. 30e
• fleece-pussukat = n. 20e
• kuivike (hamppu) 140l + heinä 2kg = n. 20e

Yhteissumma tekee siis n. 1910 euroa, josta tarvikkeiden osuus on 860 euroa. Vaikka valitsin listaan kohtuuhintaisia tuotteita, osa tarpeista löytyi jo valmiiksi kuvitteellisesta taloudesta enkä lisännyt mukaan lämmityslaitteita hyönteisille, siivoustarvikkeita tai ostovirikkeitä (pajusiltoja, kookosmökkejä, tikkaita, korkkitunneleita, liaaneja, orsia ja leluja), on summa silti melkoinen. Moni sokerioravista haaveileva on sellaisessa elämäntilanteessa ettei lemmikinhankintaan ole varaa laittaa kerralla satoja, saati tuhansia euroja.  Monella onkin edessään melkoinen säästäminen, ennen kun kaikki tarpeellinen on saatu kasaan. Poikasten saatavuus helpottaa asiaa osaltaan, sillä kotimaisia poikasia ei ole välttämättä saatavilla joka vuosi ja ulkomaantuontien hankintakin vaatii usein paljon aikaa. Monessa asiassa voi yrittää säästää, mutta etenkin hyvään, tilavaan häkkiin ja laadukkaisiin ruokiin on syytä panostaa aivan alusta asti. Koska omia yksilöitä saa usein odottaa pitkään, voi tarvikkeita hankkia pikkuhiljaa ja aloitella hyönteisten kasvatusta ennakkoon.

"HAISEEKO SOKERIORAVAT?"

Sokerioravia kuvaillaan usein voimakkaanhajuisiksi. Niiden myskinen ominaistuoksu poikkeaa paljon
tutuista lemmikkieläimistä, ja moni pitää hajua epämiellyttävänä. Eläin saattaa pelästyessään tai puolustautuessaan päästä ilmoille voimakasta, pistävän hajuista eritettä kloaakistaan. Kyseessä on puolustusmekanismi, joten normaalisti itse eläimen haju on melko mieto ja nk. "sokerioravien haju" johtuu muista asioista.
Sokerioravien uloste on sopivalla ruokavaliolla kiinteä papana, eli niiden siivoaminen häkin ulkopuoleltakin on helppoa. Nestepitoisen ruokavalionsa takia sokerioravat virtsaavat paljon, ja minne sattuu. Siivouksen työläin osa onkin pissojen pyyhintä häkin seiniltä, oksista, pesäpöntöistä ja muilta pinnoilta. Imukykyisen kuivikkeen käyttö häkin lattialla ja pesäpöntössä helpottaa siivousta ja hajun kurissa pitämistä.

Hajujen suhteen on otettava huomioon myös sokerioravien ravinto. Yön yli häkissä seisseet hedelmäsoseiden jämät tuoksuvat melko ikävältä, eikä hyönteisfarmienkaan haju ole sieltä miellyttävimmästä päästä. Hyönteisten hankinta etukäteen ja niiden kasvatukseen tutustuminen onkin järkevää jos omaa herkän hajuaistin ja miettii, onko sokeriorava oikea valinta omaksi lajiksi. Myös vierailu kasvattajan tai toisen sokerioravaharrastajan luona voi auttaa herkkänenäistä päätöksenteossa. Sokerioravista aiheutuva haju on yksi yleisimmistä luopumissyistä, joten se kannattaa ottaa huomioon.

"TARVITSEEKO SOKERIORAVIA PESTÄ? ENTÄ KYNSIENLEIKKUU?"

Terävät kynnet ovat tärkeät kiipeilyn kannalta

Sokerioravat käyttävät paljon aikaa oman ja lajitovereidensa turkinhuoltoon. Ne pesevät ja sukivat toisiaan pysyäkseen puhtaina ja vahvistaakseen laumasiteitä. Jos sokerioravan turkki muuttuu rasvaiseksi tai muuten likaiseksi, se on aina hälyttävä merkki. Vain erittäin sairas sokeriorava jättää turkkinsa hoitamatta. Jos sokerioravan turkki on likainen, on eläinlääkäriin otettava yhteyttä viipymättä. Sokerioravaa ei tule koskaan kastella vedellä, se todennäköisesti vain pahentaa tilannetta. Likainen sokeriorava on pidettävä lämpimänä, sillä likainen turkki ei suojaa sitä kylmältä. Sokeriorava hoitaa itse turkkinsa puhtaaksi kun se voi paremmin.

Sokerioravat kiipeilevät taitavasti puunrunkoja pitkin, ja vain teräväkärkiset kynnet mahdollistavat tämän. Kynsien kuuluu siis olla terävät koukut, mutta ne eivät saa kasvaa liian pitkäksi. Liian pitkä kynsi taipuu kohti varvasta eikä kulu enää normaalisti, jolloin se alkaa aiheuttaa ongelmia. Häkin sisustaminen eri paksuisilla luonnonoksilla ja niiden sijoittelu eri kulmiin (myös pystysuoraan) auttaa kynsiä pysymään sopivassa mitassa. Joskus yksittäinen kynsi kuitenkin kuluu huonosti ja saattaa tulla tarve lyhentää sitä. Ihmisten kynsileikkurit sopivan hyvin tähän tarkoitukseen.

"PITÄÄKÖ SOKERIORAVAT ROKOTTAA?"

Sokerioravilla ei ole tartuntatauteja josta pitäisi olla huolissaan. Suomen sokerioravapopulaatio on myös hyvin pieni eikä toisilleen vieraat sokerioravat kohtaa toisiaan esim. näyttelyissä, kuten moni muu lemmikki. Sokerioravat eivät siis tarvitse rokotuksia, eikä niille ole sellaisia kehitettykään. Jos kuitenkin tapaa vieraita sokerioravia, hyvä käsihygienia ja vaatteiden vaihto riittää varotoimiksi tartuntatautien osalta.

"MITÄ SAIRAUKSIA SOKERIORAVILLA ON?"

Lajina sokeriorava on perusterve ja tarvitsee vain harvoin eläinlääkärin apua. Ne ovat kuitenkin herkkiä erilaisille bakteeritaudeille (pasteurella, stafylokokki, streptokokki, mykobakteerit...) ja monet näistä tarttuvat ihmisestä eläimeen. Monet muiden lemmikkieläinten tartuntataudit tarttuvat myös sokerioraviin ja ovat valitettavan usein kohtalokkaita niille. Bakteeritauteja hoidetaan onnistuneesti antibiooteilla, mutta ennakointi ja riskien välttäminen on sokerioravien paras turva. Sokerioravien käsittelyä kannattaa siis välttää aina sairaana ollessaan, ja pitää huoli ettei muut lemmikkieläimet pääse sokerioravien läheisyyteen. Sokerioravat saattavat kantaa salmonellaa, joten niiden käsittelyn, häkin siivouksen jne. jälkeen on syytä pestä kädet aina huolellisesti eikä sokerioravia pidä päästää kosketuksiin elintarvikkeiden kanssa. 

Yleisimpinä terveysongelmina sokerioravilla tavataan paino-ongelmia, ruuansulatusvaivoja (ripuli tai
ummetus), hypokalsemiaa, silmäongelmia (traumaperäiset, kaihi, pasteurellaoireilu) ja tapaturmaperäisiä haavoja tai murtumia. Suurin osa terveysongelmista johtuu vääränlaisesta ruokavaliosta, sopimattomasta ympäristöstä tai stressistä, joten ne on pitkälti ennaltaehkäistävissä hyvällä hoidolla ja ravitsemuksella. Sokerioravien terveysongelmat ovat harvinaisia Suomessa ja muualla pohjoismaissa. Sairaudet on kuitenkin hyvä tiedostaa, jotta niihin osaa varautua huonon tuurin sattuessa kohdalle.

Eksoottisiin eläimiin perehtyneitä eläinlääkäreitä on Suomessa valitettavan vähän, ja vain muutamalle niistä sokerioravat on entuudestaan tuttuja. Osaavan eläinlääkärin löytäminen voi siis olla vaikeaa ja eläinlääkärille saattaa joutua kulkemaan satoja kilometrejä. Ennen sokerioravien hankintaa on siis hyvä selvittää lähimmät eläinlääkärit, tarpeen varalle. Vinkkejä asiantuntevista eläinlääkäreistä saa muilta eksoottisten eläinten harrastajilta.

"MILLAISEEN KOTIIN SOKERIORAVAT SOPIVAT?"

Ennen kaikkea kotiin, jossa ymmärretään lajin vaativuus ja halutaan panostaa siihen täysillä. Lajina sokeriorava ei ole sellainen, joka hankitaan koristamaan olohuoneen nurkkaa tai seuraksi yksinäisiin syysiltoihin. Lajivalintaa tehdessä on syytä katsoa pitkälle tulevaisuuteen, sillä sokeriorava elää yhtä pitkään kuin koira. Sen hankintaa tulisi siis suhtautua samalla vakavuudella. 

Lajiin täytyy perehtyä huolellisesti ja on oltava valmis oppimaan uutta jatkuvasti. Sokeriorava on lemmikkinä tuore laji, ja tietoa tulee koko ajan lisää. Suurin osa tiedosta on englanniksi, joten kielitaidosta on hyötyä.

Yöeläimenä sokeriorava sopii parhaiten ihmiselle, joka on myös ilta-aktiivinen. Useimpien yksilöiden aktiivisimmat tunnit osuvat keskiyön ja aamukahdeksan välille, jonka ulkopuolella ne viettävät suurimman osan ajastaan pesässä tai muissa rauhallisissa puuhissa. 

Sokeriorava ei ole hyvä valinta kotiin jossa on hälyisää. Sokerioraville täytyy tarjota unirauha päiväsaikaan, joten musiikinkuuntelu tai soittaminen, pienet lapset, kissat, koirat ja muut lemmikkieläimet saattavat häiritä niitä, etenkin jos sokerioraville ei ole mahdollisuutta tarjota omaa huonetta tai muuta rauhallista paikkaa asunnossa. (Eikä pelkästään hankintahetkellä, vaan myös 10-15 vuoden päästä.) 

Muutoksista stressaantuville eläimille ei sovi koti jossa vierailee paljon ihmisiä tai omistaja matkustelee usein. Mukaan reissuun sokerioravia ei voi ottaa, joten kotiin on hankittava hoitaja. Hoitajan olisi hyvä olla ennestään tuttu, eikä se saisi vaihtua jatkuvasti. Hoitajalla tulisi olla osaamista eksoottisten eläinten hoitamisesta jotta hoitaja osaa tunnistaa mahdolliset ongelmat ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla. 

Sylilemmikkiä toivovalle ihmiselle sokeriorava ei ole oikea valinta, vaikka parhaillaan omistaja pääseekin silittelemään sokerioravien untuvanpehmeää turkkia päivittäin. Suloisen ulkonäön tai syliteltävyyden varaan lajivalintaa ei pidä kuitenkaan laskea, sillä luonne ja käsiteltävyys ovat hyvin yksilökohtaisia. Sokeriorava on lähtökohtaisesti katselulemmikki, jonka puuhien jokailtainen seuraaminen on antoisaa vuodesta toiseen. 

Procyon's Delicious Dumle uudessa kodissaan. Kuva © https://paarynaelain.blogspot.com/

"MISTÄ SOKERIORAVIA VOI HANKKIA?"

Sokerioravat kannattaa aina hankkia suoraan kasvattajalta. Vastuullinen kasvattaja vastaa rehellisesti kaikkiin kysymyksiin ja neuvoo tarvittaessa myös eläinten muutettua uuteen kotiinsa. Sokerioravien kasvatus on hitaampaa kuin monella muulla piennisäkkäällä, joten omia yksilöitä saattaa joutua odottamaan kauankin. Erityisesti, jos on toiveita sukupuolten tai värien suhteen ja haluaa saada useamman poikasen samalla kertaa. Kasvattajaan on fiksua olla yhteydessä hyvissä ajoin kiinnostuksen herättyä, jolloin saa tietoa suunnitteilla olevista poikueista. Hyvin valmistautunut ostajaehdokas menee etusijalle jos poikaskyselijöitä on paljon. Eläimet eivät ole hyllytavaraa, joten vastuullinen kasvattaja ei myy poikasia sille joka ne ensimmäisenä olisi hakemassa. Avoimuus antaa hyvän kuvan. Kerro rehellisesti heti yhteyttä ottaessasi, minkä verran olet perehtynyt lajiin ja onko hankinta suunnitelmissa lähitulevaisuudessa, myöhemmin vai oletko utelias oppimaan lisää muuten vain.

En voi väittää etteikö tätä edellistä kappaletta kirjottaessa olisi hieman oma lehmä ojassa. Saan yhteydenottoja sokerioravia koskien aivan laidasta laitaan, eikä kaikkiin vastaaminen aina ole kovin miellyttävää. Eniten harmittaa ne yhteydenotot, joiden takana on kärsimätön ihminen, joka tuntuu shoppailevansa esineitä. En kuitenkaan mielelläni jätä vastaamatta, sillä haluan jakaa tietoa tästä hienosta lajista ja huolehtia osaltani ettei niitä hankittaisi harkitsematta tai epäsopiviin olosuhteisiin. Kyseessä on elävät eläimet tarpeineen, ei minun etuni tai ostajan ilahduttaminen. 

Tuliko mieleen jotain, johon et saanut vastausta?
Kysymyksiä saa esittää lisää koska tahansa, yhteyden saa parhaiten:

sähköpostitse procyonin @ gmail.com tai

Facebookin kautta nimellä Seita Manninen.

Opin jatkuvasti itsekin lisää lajista, joten tämäkin postaus tulee todennäköisesti muovautumaan ajan mittaa yhä paremmaksi. Ensimmäinen versio on julkaistu kotisivuillani lokakuussa 2022.